Home


Tapahtumia Australiasta - Arton reissupaivakirja


Reissupaivakirja, helmikuu 2005
Viimeisin paivitys 20.3.2005



28.2 Tyoviikko alkaa taas aurinkoisena ja hikisena. Tamahan alkaa tuntua jo Australialta, minun tyomiehen rusketuskin (naama, kasivarret ja pohkeet) alkaa syventya ja syventya. Toissa aloittaa uusi kaveri, Russell. Vanha konkari jolla on piitka parta. Se muuttaa myos meidan olohuoneeseen asumaan. Lahden toista Matin ja Kaken, kahden tyokaverin paikalle katsomaan heidan tietokonetta. He ovat vailla internet-yhteytta ja mina lupaan auttaa parhaani mukaan. Oluenjuonnin ja syonnin lomassa selviaa, etta he tarvitsevat modeemin.


27.2 Kylla aamukahvi ja paivan lehti maistuu hyvalle kun on aikaa niista rauhassa nauttia. Pesapallotreeneihin ehdin puoli kymmeneksi ja laiskimisen jalkeen lahden ajelemaan taas Canberran nahtavyyksia ihmettelemaan. Kayn pikavisiitilla Australia Institute of Sports-urheiluopistolla, siella olisi tarjolla jotain opastettuja kierroksia mutta jatan toiseen kertaan. Sielta menen Kansallismuseoon kiertelemaan pariksi tunniksi, kauemminkin olisi mennyt jos olisi jaksanut keskittya. Siella oli kaikenlaista Australian kulttuuriin ja historiaan liittyvia juttuja, ei niinkaan taidemaalauksia tai veistoksia tai sen sellaista.

Otan keittion ja kylmalaukun mukaan ja menen jarven rannalle kokkailemaan lounasta. Maisema ja saa on mukvava mutta jarvella on joku aarimmaisen tylsa ja aanekas vesihiihtokisa. Kun saan pavut naamaani, menen vieressa olevaan kaupunginmuseoon kierrokselle. Siella selitetaan Canberran historiaa, kuinka se 1900-luvun alussa valittiin paakaupungin paikaksi ja kuinka suunnittelukisan voittaneen ehdotuksen pohjalta siita alettiin rakentaa paakaupunkia. Museon portsari antaa vinkin etta viereisessa puistossa on ilmainen lyhytelokuvafestivaali. Paatan tulla katselemaan leffoja ja meininkia ja lahden hakemaan evasta kaupasta. Eksyttyani irkkupubiin valikaljalle ja internetin aareen, en jaksa enaa lahtea katselemaan lyhytelokuvia vaan ajelen takaisin kampille katselemaan leffaa telkkarista.


26.2 Aamupaiva ollaan taas toissa, tuntuu olevan kaikilla vahan motivaatio hakusessa. Toiden jalkeen meikalaisellakin on niin vasy etta nukahdan Volvon rattiin, onneksi vasta vedettyani kasijarrun paalle kotipihassa. Puolen tunnin torkkujen jalkeen menen sankyyn jatkamaan unia pariksi tunniksi. Nokosten jalkeen lahden Canberran hevosradalle katsomaan laukkakisoja. Se onkin hauska tapahtuma, ihmiset ovat pukeutunut parhaimpiinsa tai vaihtoehtoisesti johonkin hauskaan kostyymiin ja kalja virtaa. Puolet porukasta tuntuu olevan aika tukevassa humalassa ja loput ovat ihan ankyrakannissa. Paljon nuoria on liikkeella. Naen vain yhden hevoslahdon kun olen niin myohaan liikkeella. Mutta siina on ihan riittamiin kun en oikein tuohon uhkapelailuunkaan ole paassyt sisaan. Hevoset kirmaavat myotapaivaan puoli kierrosta, 1200m, nurmiradalla ja lyhyenlannat ratsastajat nayttavat aika naurettavilta saappaissaan ja kirkkaissa pelipaidoissaan.

Heskisoista ajaudun viereiseen tapahtumaan, joka on Royal Canberra Show. Se on sirkuksen ja markkinoiden yhdistelma, minka lisaksi siella on kaikennakoisia esityksia. Paras esitys jonka naen on Holden Utility-autojen taitoesitys. Nelja pick-up autoa ajavat ravirataa ja nurmikenttaa ympari ja esittelevat autonkasittelytaitojaan. Sen lisaksi on kameliratsastusta, moottoripyorailya, sikojen juoksukisaa yms. Tapaan pari pesapalloilusta tuttua suomalaistyyppia ja hengailen heidan ja niiden muksujen kanssa kunnes lahden ajoissa kotiin nukkumaan.


25.2 Taas on niin pirullisen kuuma paiva eika tuulenvirettakaan ole helpottamassa. En tieda kuinka paljon on asteita mutta yli 35 varmaan. Pubista ruokatunnilta palatessani kayn matkalla optikolla, joka korjaa minun rikki menneet aurinkoklipsit. Eika veloita mitaan, reilua porukkaa. Tukahduttavan tyopaivan jalkeen maistuu Arin tyoporukalle tarjoamat kaljat, maistuu niin hyvin etten viitsi lahtea ajelemaan Volvolla kotiin vaan jaan kaupungille kiertelemaan ja tata reissupaivakirjaa paivittamaan. Mietin etta jaan viettamaan itsekseni perjantai-iltaa kaupunkiin ja nukun Volvossa mutta tulen toisiin aatoksiin ja lahden ajamaan kotiin kun viimeisesta kaljasta on vierahtanyt tarpeeksi aikaa.


24.2 Aurinko porottaa saalimattomasti ja se tarkoittaa sita etta pubi kutsuu ruokatunnilla. Tyot kylla sujuvat hyvin. Illalla lahden kuskiski kun menemme porukalla Magpie-klubille, Canberran suomalaisten kantapaikkaan. Siella on tyomaan porukkaankin aika lailla, on meita yhteensa tusinan verran suomalaisia ja yksi ruotsalainenkin rakennusmies, Nils, mahtuu joukkoon iloiseen. Klubilla on hyvat ja kohtuuhintaiset ruoat... ja juomat. Kuski paattaa kuitenkin lahtea ajoissa kotiin joten iltaa jatketaan kotikapakassa.

Tuossa eilen kun kirjoittelun jalkeen lahdin takaisin kotiin, oli Canberran keskusta kuin autiokyla, ja kello oli noin kymmenen illalla keskiviikkona. Eli vaikka kehuinkin kaupunkia eilisen kommenteissa niin on tama kyla aika kuollut iltaisin.


23.2 Yllattavan helppo aamuheratys eilisesta juopottelusta huolimatta. Tyopaiva menee otsa hiessa lattaa pystyttaessa. Me saadaan Topin kanssa uusi suomalainen ukko kaveriksi, meinaa menna kolmella miehella vahan hosumiseksi se touhu. Mulla soi koko paivan paassa Ismo Alangon "Vittu kun vituttaa" - biisi ja mielikin on viela vahan sen mukainen. Lounaskalja helpottaa. Pena kokkaa taas illalla ja sen jalkeen lahden pariksi tunniksi cityyn internetin aareen.

Canberra on mukava kaupunki. Luonto on lahella, mihin ikina meneekin nakee puita. Tassa ymparilla on monia luonnonpuistoja ja hyvia lenkkimaastoja. Kun vaan jaksaisi kayda lenkilla. Sydneyiin verrattuna tama on todella kompakti ja helposti hahmotettava ja joka paikkaan paasee helposti. Ruuhkia ei juurikaan ole. Vahan steriili kuva tasta kaupungista tosin jaa. Koska tama on viimeisen paalle suunniteltu kaupunki, ja melko uusi sellainen, ei taalla ole mitaan vanhoja rakenuksia, "slummia" tai muuta ransistynytta aluetta vaan kaikki on siistia ja jamptia. Ennenkuin nyt muutin tanne vahaksi aikaa olemaan minulla oli todellatylsa kuva tasta kaupungista. Se on kylla nyt muuttunut, taalla on paljon nakemista. Ennemmin mina taalla asuisin kuin Sydneyssa.

Tyot maistuu ihan hyvalle, lauantaityot lyhentavat viikonlopun olemattomiin mutta saastyypahan rahaa. On mukava seurata nyt kun rakenustyomaa on aika aluillaan miten se talo lahtee siita nousemaan. Olen taas tavannut monenlaista uutta persoonaa tyomaalla, suurimmaksi osaksi suomalaisia. Englanninkieltaei paljoa tarvitse puhua muuta kuin "How are you" ja "Good thanks".


22.2 Aamuheratys puoli neljalta ja ajo Cowrasta Canberraan toihin. Meinaa taas ajelu vasyttaa mutta jaksan kuitenkin perille asti Baddingin voimalla. Tyopaiva kuluu hitaasti. Kaydaan Penan kanssa kaupassa, mina lupaan kokata ja kerailen ainekset grillivartaisiin. Kotiin paastyamme muut menevat baariin ja mina jaan lueskelemaan ja aloittelemaan kokkailua. Vasymys muuttuu pikkuhiljaa vitutukseksi ja alan hermostua kun aijat kayvat vuorotellen kysymassa milloin ruoka on valmista. Kaikki saavat lopulta syodakseen ja sitten myos juodakseen. Mina horpin muitten mukana ja leuto ilta kuluu talon ulkoterassilla istuen, viinia kitaten ja vaitellen. Saan tyokaverilta komean VB-paidan, se on sille liian pieni. Viereiselta rekkojen levahdyspaikalta eksyy meidan porukkaan joku kuski ja tarjoaa lisaa viinaa. Urhoollisesti nautin viskikolat tyypin kanssa ennenkuin menen muiden jaljesta nukkumaan.


21.2 Aamulla on sahkot viela paalla ja katsomme aamiaisen jalkeen leffan loppuun. Sahkokatkoja tulee viela lapi koko paivan. Sahailemme molkkypelitarpeet ja poltamme niihin kaasukynalla numerot. Penalta kylla loytyy kaikennakoista tyokalua. Hieno peli siita tulee ja tottakai pelaamme pari pelia paivan mittaan. Pesaisen Penan grillin ja siina sivussa huuhtaisen myos Volvon moottorin. Tanaan paasemme vihdoin saunaan mutta saunakaljoja ei talla kertaa ole. Loydan Penan varastoista Rauli Badding-leffan ja katsomme sen illan paatteeksi. Aika piruparka se Rauli.


20.2 Yolla alkaa iso ukkosmyrsky ja ukkospilvet menevat ja tulevat pitkalle iltaan asti. Vetta tulee niin ettei ole moneen vuoteen kuulemma tullut ja vesitankki tayttyy. Sahkot ovat poikki melkein koko paivan. Penalta loytyy pesuainetta ja pesen Volvon sateessa. Kyllapa se taas kiiltaa. Kaymme hakemassa molkyntekotarpeet ja Penalle uuden poytamallisen sahkosahan, jota emme kuitenkaan paase testaamaan kun ei ole sahkoja. Muuten aika kuluu kirjaa paivan- tai kynttilanvalossa lukiessa ja viskia nautiskellen. Illalla sahkot palaavat ja katsomme Penan kanssa Trinityn lankkarin. Lopputappelu tosin jaa nakematta kun sahkot taas katkeavat.


19.2 Toiden jalkeen on edessa parin tunnin ajelu Cowraan Penan farmille. Matka kay parin kapakan kautta, pistan 2 taalaa hevosiin mutta enpa voita mitaan. Pena hyppaa puolenvalin jalkeen rattiin kun meikalaista alkaa vasyttaa niin vietavasti. Loppumatka meneekin sitten kaljapullo huulilla apukuskin paikalla. Ja Badding huutaa mankassa. Illalla ei jakseta edes saunoa, sen verran on vasy.


18.2 Pena vie meidat illalla syomaan samaan kiinalaisravintolaan jossa kavime edellisviikolla. Hyvat ruoat siella onkin.


17.2 Toissa tehdaan taas lattaa ja keikun jonkun aikaa turvavaljaat paalla hissikuilun kimpussa. Joku keraa kolehdin jotta saadaan taas naatiskeltua toiden jalkeen pari kaljaa per mies.


16.2 Toissa menee mukavasti, ilma on sopiva 25-30 astetta. Iltapaivalla kayn taas kaupuoilla ostamassa muutaman retkituolin lisaa. Tyokaverit tilasivat niita kun huomasivat minun uuden tuolin. Toiden jalkeen juomma muuutaman kaljan kun joku on tarjonnut laatikollisen mokakalaa. Sielta ajelen pesapallotreeneihin ja muutaman osuman jalkeen lahden ajelaemaan kotiinopain. Matkalla pysahdyn eraan luonnonpuiston portille ja vaihdan lenkkarit jalkaan. Kayn kappailemassa puoli tuntia ja katselen maisemia ja tormaan vahingossa kengurulaumaan. Ensin nakyvissa on vain pari kengurua mutta kun hiiviskelen lahemmaksi heinikosta lahtee satakunta kengurua noin 50 metrin paassa meikalaisesta. Upeaa katseltavaa. Palaan tyytyvaisena kampille syomaan Penan kokkaamaa barbecue-kanaa.


15.2 Toiden jalkeen kayn Canberran turisti-infossa utelemassa laheisista luonnonpuistoista ja ajelen Belconnen-nimiseen lahioon ostoskeskukseen. Loydan retkituolin, vessapaperia ja muuta salaa halpiskaupasta.


14.2 Kayn toiden jalkeen ajelulla katsomassa josko loytaisin retkituolin jolla voisi istuskella lounastauolla. Loydan eraalle isolle ostoskeskukselle varttia yli kuusi, kaupat ovat menneet kiinni kuudelta.


13.2 Herailemme Volvossa seitseman aikaan ja Ari patistaa minua lahtemaan kun silla on kylma. Meikalaisella ei ole mitaan hataa kun takakontista loytyi Gore-takki ja kerrastonpaita. Jatkan viela torkkumista ja vahan ennen kahdeksaa starttaan Volvon. Kayn matkalla kaupassa hakemassa aamupalatarpeita; paahtoleipaa, pekonia ja kananmunia. Tuhdin aamupalan jalkeen lahdemme Jussin kanssa ajelulle ja tappamaan aikaa. Kaymme kirpputorilla pyorimassa, Canberran keskustassa katsomassa monikulttuurijuhlaa, joka on aamupaivalla viela aika hiljainen ja kaymme viela ihmettelemassa toistakin markkinapaikkaa. Aamupaivaajelun jalkeen laitan pyykkia taas koneeseen ja sitten maistuukin jo paivaunet.

Nokosten ja pyykin ripustamisen jalkeen lahden taas liikenteeseen. Menen katsomaan Australian sotamuistomerkkia ja -museota, johon on ilmainen sisaanpaasy. Ehdin kierrella siella pari tuntia ennen kuin paikka menee kiinni enka paase edes toiseen maailmansotaan asti. Muistomonumnentti ja siihen rakennettu museo on aika komea paikka ja nayttely on hyva, taytyy menna pian uudelleen ihastelemaan sotien aikaisia varusteita, pyssyja, lentokoneita ja muita sotakoneita. Paivan museossa paattaa lyhyt seremonia, sakkipilliesitys kaatuneiden sotilaiden muistoksi. Museokaynnin jalkeen lahden lenkille Canberran keskella olevan jarven ympari. Ilma on mita parhain. Jarven lahimaastossa sijaitsevat parlamenttitalo, kansalliskirjasto, kansallismuseo, tiedekeskus ja muitakin nahtavyyksia. Juoksentelen Capitol-kukkulalla moikkaamassa vartijaa ja jaan hetkeksi kuuntelemaan afrikkalaisrumpuesitysta jarven rantaan, jossa on lienee jonkinlainen pienimuotoinen festivaali menossa. Tunnin lenkin jalkeen olo on erinomainen.


12.2 Lauantai onkin kiirepaiva toissa kun hissikuilut pitaisi valaa mutta ne eivat ole viela valmiina eika vastaava henkilo, Graham, ole paikalla. Kuilujen kimpussa on nyt koko suomalaisrakentajien porukka ja saadanhan ne valukuntoon puolen tunnin ylitoiden jalkeen. Grahamin olisi aiheellista tarjota pari laatikkoa lisaa olutta raksaporukalle. Ajelen toista kotiin, kayn Jussin kanssa parilla kaljalla pubissa ja otan parin tunnin tirsat. Kokkaan vahan syomista jonka jalkeen mina, Ari ja Jussi lahdemme Volvolla kohti keskustaa katsomaan monikulttuuritapahtumaa. Talla kertaa se on jo kovassa vauhdissa, keskustan kavelykatu on taynna telttoja joissa myydaan eri maiden ruokaa ja juomaa. Joka toisessa teltassa myydaan myos kaljaa. Siella on myos kolme esiintymislavaa, joissa on lahinna eri maiden tanssiesityksia. Tapahtuma on suunnilleen saman kokoinen kuin Vantaan markkinat Tikkurilassa. Loydamme Suomalaisten teltalle, jossa pettymykseksemme ei myyda Lapin Kultaa tms. vaan joudumme tyytymaan VB-merkkiin. Ari ja Jussi katoavat pubiin ja mina jaan katselemaan tanhuesitysta. En jaksa ihan loppuun asti vaan harhailen toiselle lavalle, jossa on paljon mielenkiintoisempi napatanssiesitys. Heitan yhdessa kojussa ilmapalloja tikoilla ja voitan pusuhuulien muotoisen pehmolelun.

Mina menen ukkojen perassa samaan irkkupubiin, jossa he kayvat lounastunnilla kaljalla. Siella on livebandi soittamassa ja paikkaan eksyy myos naispuoleinen polttariporukka. Ilta menee kaljan ja hyvan musiikin tahdissa polttariseurueen menoa seuraillen. Jussi lahtee kuitenkin pian taksilla kotiin ja Ari nukahtaa poytaan, minka seurauksena lahdemme Arin kanssa Volvoon nukkumaan. Parin tunnin kaantyilyn jalkeen molemmille yllattaa jano ja lahdemme yksissa tuumin kahden aikaan aamulla takaisin katsomaan kaupungin menoa. Mina pysyn vesilinjalla, Ari jatkaa kaljoittelua. Joskus neljan jalkeen menemme pizzakojun kautta takaisin Volvoon nukkumaan.


11.2 Kyllapa aika kuluu taas nopeaan. Pari viikkoa Canberrassa hurahtanut tuosta vaan. En ole ehtinyt vahaan aikaan kunnolla internetin aareen enka taida nytkaan jaksaa enaa kauaa tassa internet-kahvilassa istuskella. Reissupaivakirjan paivittely jaa vakisinkin vahan vajaaksi kun ei ole internetti niin katevasti saatavilla kuin Sydneyssa.

Tanaan olen taas koko paivan hissikuilussa kiertamassa muttereita. Onneksi tuntuu jo silta etta homma valmistuu ja iltapaivalla kiinnitellaan jo hydrauliikkalaitteita ja letkuja. Koko viikon kestanyt pesti Grahamin, hissikuiluexpertin apupoikana alkaa liene laheta loppuaan ja paasen toivottavasti takaisin formaushommiin. Topi tarjoaa pari kaljaa kylmalaukustaan joten en ehdi lounastunnilla internettiin niinkuin olin suunnitellut. Toiden jalkeen kayn suihkussa, autan Jussia kasaamaan kamppaan ostettua Futon vuodesohvaa ja lahden kaupungille katsomaan josko viikonlopun Multicultural-juhlat olisivat jo alkaneet. Eivat ole, joten menen kellokaupoille ja pariksi tunniksi internetin aareen.


10.2 Kiertelen muttereita ja koitan saataa hissikuilun seinia paikalleen. Hissikuiluexpertti Graham on saanut suomalaisporukan nakemaan punaista komentelullaan ja huonoilla ohjeillaan. Han tarjoaa ukoille pari laatikkoa kaljaa toiden jalkeen. Jo muuttuu ilmeet suomalaisformareiden naamalla ja joku antaa Grahamille takaisin suklaapatukan "sovinnoneleena".

Graham on Etela-Afrikasta Austrailaan muuttanut irlantilaisen nakoinen kaveri, joka on vastuussa hissikuilun seinien ja niiden nostamiseen kaytettavan hydrauliikkakoneiston rakentamisesta. Hissikuilun "muotti" tulee nousemaan lahes itsestaan ylos kerros kerrallaan aina edellisen kerroksen paalle. Ja sitten siihen kaadetaan taas betoni jne. Nayttaa silta etta minullakin menee koko viikko ellei seuraavakin sen kimpussa.

Mina otan toiden jalkeen nokoset ja muut kayvat pubissa. Lahdemme kuuden jalkeen porukalla Volvolla kohti kaupunkia katsomaan Multicultural-juhlia, jotka eivat kuitenkaan ole viela alkaneet. Kaymme kiinalaisessa syomassa hyvan aterian, jonka Pena tarjoaa. Mina kayn nostamassa rahaa automaatista ja onneksi viikon tili on tullut, olo helpottaa kummasti.


9.2 Vien Arin ja Penan saunomaan eraan suomalaisen paikalle ja menen itse pesapallotreeneihin toiden jalkeen. Pari viikkoa sitten pesapallon parissa tapaamani suomalaiset soittivat ja pyysivat mukaan. Opin nyt vasta lyomaan kunnolla, hassua etta piti tulla Australiaan asti sita opettelemaan.


8.2 Laheinen Black Mountain ja Telstra-torni maisemineen ovat ohjelmassa iltapaivalla. Kayn mukavan puolen tunnin lenkin, en jaksa enempaa kun toiden jalkeen joku oli ostanut laatikollisen kaljaa ja tyrkkasi minullekin pullon kateen. Maksan myos tornin sisaanpaasymaksun ja kayn katselemassa Canberraa ylhaaltapain.


7.2 Auringonnousu on upea ja Jussin paikalla on todella komeat maisemat. Ajelemme aamuhamarissa toihin. Hommat hssikuilussa jatkuvat. Keikun turvavaljaat yllani teraspalkkien paalla. Pari kertaa turvallisuusvastaava huomauttaa minua kun valjaat ovat joko jaaneet pois tai sitten kaytan niita vaarin. Aiheesta tai ei, mina en oikein sulata tyylia jolla han minua ojentaa ja kayn vaihtamassa hanen kanssaan pari sanaa. Pena kuuntelee vieressa (ja jalkeenpain kuultuna kuulemma nauruaan pidatellen) kun mina ja turvallisuusmies selvitamme nakokantojamme toisillemme. Haistakoon paskan, siis ei Pena vaan se toinen kaveri.


6.2 Katselen ja autan vahan Jussia kun han laittaa uutta taloaan ja korjaa aidanporttia. Kaymme taas kierroksen maastossa ja ammumme tarkkutta "pystykorvalla" eli Suomen armeijan vanhalla kivaarila ja hyvin silla osuu. Iltapimealla kaymme etsimassa taskulampun kanssa wombatteja, talla kertaa ilman aseita. Emme kuitenkaan tormaa yhteenkaan elikkoon. Yo on kirkas ja tahtitaivas on mahtava.


5.2 Lauantai ja puoli paivaa toita. Joudumme Topin kanssa auttelemaan hissikuilun rakentamisessa. Toiden jalkeen lahden viikonlopuksi eraan suomalaisrakentajan, Jussin farmille noin tunnin ajomatkan paahan Canberrasta. Ajomatkan loppuosa on 20 km kovin suomalaistyylista hiekkatieta. Jussilla on reilu sadan eekkerin tila, jossa hanella on talo, iso varastohalli, rakenteilla oleva talo ja 25 nautaa ja harka. Siella han itsekseen asustelee. Han on aseidenharrastaja ja kaymme kierroksen hanen maillaan aseet olalla. Emme loyda riistaa mutta koitamme kuitenkin miten haulikko potkaisee. Potkaiseehan se ja kaarnat lentaa.


4.2 Pilvista mutta sade alkaa vasta toiden jalkeen joten teemme tayden paivan. Rakennamme Topin, minun tyoparin kanssa lattaa eli nostamme pystyyn kehikkoja joiden paalle lyodaan vanerilevyt betonivalua varten. Kayn nestemaisella lounaalla pubissa muiden kanssa kun en jaksa kokkailla. Parin kaljan jalkeen olo on rattivasynyt koko iltapaivan.


3.2 Satelee silloin talloin, paiva loppuu tunnin aikaisemmin sateen takia. Keittelen taas lounasta retkikeittimella. Lounastarpeiksi olen kaynyt ostamassa nuudeleita ja Heinzin papu- ja spagettisailykkeita. Namm. Ilta menee samoissa merkeissa kuin aikaisemminkin.


2.2 Toita, lamminta mutta sateista, paiva loppuu tunnin aikaisemmin sateen takia. Illalla pelataan korttia ja juodaan kaljaa ja portviinia. Tosin mina vahemman kuin muut. Huh, huh. Keskiviikko on tilipaiva. Saan kahden paivan tilin joten voin tankata auton ja kayda kaupassa.


1.2 Toita, 34 astetta ja aurinkoista. Ilta menee tikkia pelatessa ja kirjaa lukiessa. Pari oluttakin tulee lienee otettua.



© Arto Laukka
arto.laukka(at)iki.fi
+358 400 983938