Tapahtumia Australiasta - Arton reissupaivakirjaReissupaivakirja, toukokuu 2005 Viimeisin paivitys 9.6.2005 | |
31.5 Neljan aikaan aamulla lahdemme takaisin kohti Canberraa. Pena ja Hannu ajelevat toihin, mina menen kampille jatkamaan unia ja odottelemaan internet paikan aukeamista. Tapaan Joannen ja hanen poikaystavan Anthonyn kahvin merkeissa, he ovat tulleet Canberraan hakemaan viisumia Iso-Britannian konsulaatista. Iltapaivalla ajelen Esan kanssa hanen paikalle Springwoodiin yoksi. Esan vaimo Maree on raskaana, pitaa muistaa lahettaa tulevalle Tommy-pojalle jotain lahjaa elokuun alussa. | |
30.5 Penalla on laakarikaynti ja mina lahden mukaan kaupungille. Kulutan aikaa kirjastossa lehtia lukien ja internetissa. Muutaman kaljan jalkeen menemme takaisin farmille ja mina palaan puulaatikkoni kimppuun. Saan laatikon viimeistelya vaille valmiiksi ja jatan sen Penalle maalattavaksi tai lakattavaksi. | |
29.5 Paiva kuluu Penan verstaassa puulaatikon kimpussa. Peruskoullun veistontunnit palautuvat mieleen. Aika kuluu kuin siivilla kun on hauskaa. Puutyot on loppujen lopuksi aika rentouttavaa ajanvietetta. Saan laatikon melkein valmiiksi. Ilta kuluu taas television aaressa. | |
28.5 Pyydan Penaa ajelemaan puutavarakauppaan jotta saan vahan askartelutarpeita jotta saa ajan kulumaan paremmin. Iltapaiva meneekin sitten mittaillessa, sahatessa ja poratessa. Tuleeko siita linnunpontto vai lipasto, ei tieda viela. | |
27.5 Minun piti tulla tanne Penan farmille laittamaan Penan uusi tietokone kayttokuntoon ja kytkemaan se Internettiin. Pena paatti kuitenkin olla investoimatta tietotekniikkaan ja nyt koitan tappaa aikaa television aaressa. Penalla on aika liuta satelliittikanavia joten kyllahan se aika kuluu nainkin. | |
26.5 Champions Leaguen finaali alkaa suorana lahetyksena klo 4.30 ja sita heraillaan katsomaan. Jussilla on oikea kahvinkeitin ja kunnon suodatinkahvi maistuu erinomaiselle paahtoleivan kanssa. Ehdimme katsoa ensimmaisen puoliajan ennen kuin pitaa lahtea ajelemaan toihin. Juoksen tyomaalta Penan ja Arin kampille, jossa kerkian seuraamaan jatkoajan loppupuolen ja rankkarikisan. Pena pitaa pitkan viikonlopun ja lopettaa tyoviikon trstain lounaaseen. Lahden Penan mukana Cowraan ja joudun kuskiksi. Isolla Mersulla ajelu tuntuu mukavalta vaikka kylla Volvo sentaan oli ihan omassa luokassaan... Parin kaljastopin ja kahden tunnin ajon jalkeen edessa on piiitka viikonloppu Cowrassa. | |
25.5 Katselen aamulla Clint Eastwoodin lankkaria. Pena on luvannut vieda minut hakemaan autoa Coomasta ja lahdemme yhdeksan jalkeen ajelemaan. Tunnin paasta Pena jattaa minut korjaamolle ja lahtee itse takaisin toihin. Volvo on siis kunnossa, lasku $470 sisaltaa hinauksen Jindabynesta, jakopaanhihnan seka tuulettajanhihnojen vaihdon, oljynvaihdon yms. Iso lovi loppuajan budjettiin mutta toivottavasti saan Volvon myytya. Ajan takaisin Canberraan iso hymy kasvoilla ja kuuntelen pitkasta aikaa kasetilta Egotrippia ja Jonna Tervomaata. Parkkaan tyomaan viereen ja laitan "Myytavana" lapun etuikkunaan. Tyopaivan paatyttya yllattavan moni kay katselemassa Volvoa kiinnostuneena mutta lopulta Ollikaisen Jussi on ainoa joka tekee tarjouksen. Myyn Volvon Jussille hintaan $1000. Ajelen Volvon viela samana iltana Jussin farmille ja jaan sinne yoksi. | |
24.5 Esa ja Arvo tulevat kaymaan Canberrassa ja mina norkoilen aamupaivan Arvon kanssa kaupungilla. Iltapaivalla menen Penan, Arin ja Sepon kampille ja kokkaan taas kalasoppaa. Ukot ovat tyytyvaisia. Heidan kerrostalon alakerrassa on sauna ja uima-allas. Hyva sauna ja mukava allas muttei mitaan pukeutumis- tai suihkutiloja eika loylyvetta saa mistaan. Vesi pitaa tuoda tyhjassa maitopurkissa kampilta. | |
23.5 Ari tulee hakemaan puoli viidelta aamulla ja ajelemme Canberraan. Kayn tyomaalla moikkaamassa tuttuja ja lounaalla pubissa rupatellaan lisaa kuulumisia. Soitan Volvo-korjaajalle Coomaan ja han lupaa hakea Volvon Jindabyneen NRMA:lta. Iltapaivalla han soittaa jo takaisin etta Volvo on korjattu ja etta voin tulla hakemaan sen Coomasta. Illalla menen Kaken kanssa tyopartnerini Topin luoksen saunomaan ja jaan Kaken ja Matin paikalle yoksi. | |
22.5 Laiskottelen ja katselen loppuun Raid-sarjan, joka jai minulta kesken lahtiessani viimeksi reissuun. Kayn vajaan tunnin lenkilla ja illalla katsellaan Euroviisujen uusintaa. Englantilaisselostus kuullostaa hauskalta kun kommentaattori tekee pienta pilkkaa niin viisuesiinytjista kuin juontajistakin. Aloitan myos formulakisan seuraamisen mutta nukahdan ja heraan vasta maamme-lauluun. Hyva Kimi! | |
21.5 Juna saapuu Sydneyn asemalle puoli yhdentoista aikaan. Bussilla Penrithiin, Make ja Arvo hakevat minut asemalta. Make, Sirpa ja Jay ovat muuttaneet Arvon ja Lainan paikalle mutta kylla minullekin loytyy viela peti. Onneksi tulee otettua paivanokoset kun FA-Cupin finaalin katselu kestaa kolmeen aamuyolla. | |
20.5 Jo vie minut asemalle ja juna lahtee klo 10 ja on ihan taynna. Istun hauskan Walesilaisukon vieressa. Edessani istuu kaveri Uudesta-Seelannista, kaytavan toisella puolella on Etela-Afrikkalainen pariskunta ja pari penkkirivia edempana on englantilaismies. Puheenaiheena on rugby. Broken Hillissa teen tunnin baarikierroksen Walesilais ja Uusi-Seelantilaiskavereisen kanssa. Sen jalkeen uni maittaa, onneksi minulla on molemmat penkit kaytettavissa kun osa matkustajista jaa Broken Hilliin. | |
19.5 Otan ratikan takaisin keskustaan Jo:n paikalle, han on luvannut antaa minulle kyydin huomenaamulla juna-asemalle. Soitan Jindabyneen ja kysyn mita minun Volvolle kuuluu. Nainen toisessa paassa sanoo etta moottori on korjauskelvottomassa kunnossa. Minun on vahan vaikea uskoa sita. Saan jonkun Volvo-kaverin numeron, jolta voin kysya korjauksesta. | |
18.5 Koko paiva tietokoneen aaressa ja kirjaa lukiessa. Ulkona on liian kylma olla, alle 22 astetta. Kokkailen uuniperunoita ja niihin muutaman erilaisen taytteen. Jo tulee kaymaan Estherin luona ja syomme illallista porukalla. | |
17.5 Paiva kuluu tyonhaussa internetin aaressa. Illalla hyppaan ratikkaan ja menen Glenelgiin Estherin paikalle. | |
16.5 Juna saapuu Adelaiden asemalle puoli yhdeksan aikaan aamulla. Koitan varata itselleni paikan huomiseen Indian Pacific-junaan kohti Sydneyta, mutta se on taynna. Seuraava lahtee perjantaina. Kysyn kahvilasta suuntaa kohti kaupunkia ja lahden kavelemaan rinkka selassa parin-kolmen kilometrin matkaa. Hollantilaiskaveri, joka oli junassa toissa, nakee minut ja tarjoaa kyydin kaupunkiin. Silla on komea volkkari-paku, viimeisen paalle entisoity. Saan kyydin hostellille, jonne jatan tavarani sailytykseen ja lahden etsimaan kirjastoa. Vietan siella muutaman tunnin internetissa surffaillen ja lehtia lueskellen. Viiden jalkeen kayn hakemassa kamani hostellilta ja kappailen Jo:n paikalle. Siella on viesti ovessa ja avain odottamassa kynnysmaton alla ja menen sisaan odottelemaan Jo:n ilmestymista. Ilta kuluu reissusta turistessa. | |
15.5 Juna pysahtyy aamuseitsemalta Alice Springsin asemalle jatkaakseen matkaa taas kymmenen aikaan. Kayn kaupassa ostamassa ruokatarpeita. Ilma on yllattavan viilea, 15 asteen hujakoilla. Tuntuu kylmalta Darwinin jalkeen. Aamupalahetken pilaa paikallinen aboriginaali, joka tulee pummaamaan leipaa. Leivankannikan ja juustosiivun minulta jo puhuttuaan kehtaa viela pyytaa minun kahvia. Se on jo vahan liikaa ja toivotan hanelle hyvaa loppupaivaa ei niin kohteeliaaseen savyyn. Onneksi tyyppi ymmartaa yskan ja lahtee latkimaan. Palaan junalle, otan esiin retkikeittimeni ja alan kokkailla nuudeliaamiaista. Nuori hollantilaiskaveri ja Timorista kotoisin oleva tytto, jotka kuuluuvat junahenkilokuntaan, hymyilevat minun keitoksille. Rupattelemme mukavia aamuauringossa ennenkuin pakkaan keittimeni ja hyppamme junaan. Paiva menee junassa istuen, lukien seka maisemia ja leffaa katsellen. | |
14.5 Lainaan aamulla Simonin pyoraa ja kayn ajelemassa Katherinen kaupungin ympari. Soitan Gavinille, kaverille jonka tapasin Tasmaniassa ja joka on toissa Tindalissa lahella Katherinea. Sovimme tapaavamme yhden aikaan hostellilla, han ajelee sinne pyorallaan tukikohdasta. Simonin ja Ciaran kanssa kaupoilla kaytyamme ja Gavinin tultua paistelen meille kaikille hampurilaislounaan, jonka jalkeen lahdemme lillumaan lahella sijaitseviin kuumiin altaisiin. Rentoudumme ja juttelemme mukavia ja nautimme vedesta kunnes minun pitaa lahtea juna-asemalle. Toivotamme Simonin ja Ciaran kanssa toisillemme hyvaa jatkoreissua ja toivotan Gavin tervetulleeksi Suomeen ja hyppaan junaan. Onneksi juna ei ole taynna ja saan itselleni mukavasti tilaa loikoilla ja nukkua. | |
13.5 Viimeinen paiva Darwinissa menee jalleen altaan reunalla nautiskellessa. Simon on onnistunut saamaan kyytilaisen mukaan hanen reissulleen kohti Lansi-Australiaa. Tapaamme irlantilaistytto Ciaran ja sovimme lahtevamme kolmen aikaan iltapaivalla. Mina ajelen heidan mukanaan Katherineen, tarkoituksena on etta menen lauantaina heidan oppaakseen melomaan Katherine Gorgelle. Simonin auto on korjauksessa ja sen kanssa sahlatessa menee sen verran aikaa etta paasemme lahtemaan vasta illankoitteessa. Taman lisaksi Simon unohtaa tietokoneensa hostelliin ja joudumme palaamaan 50km paasta hakemaan sita. Saavumme Katherineen vasta puoliltaoin ja majoitumme hostelliin. Simon ja Ciara paattavat jattaa melontareissun sunnuntaille. | |
12.5 Olen saanut tarpeeksi aurinkoa ja paatan vaihtaa uima-altaallaloikoilun jalkapallon katseluun ilmastoidussa sisatilassa. Menemme Gavin kanssaRSL-klubille katsomaan Valioliiga-ottelun Everton-Arsenal. Loppu iltapaivakuluu lataillessa lisaa reissukuvia naille sivuille ja matkakertomustapaivitellessa. | |
11.5 Kokkailen myohaisen aamupalan itselleni, Simonille ja Gaville.Paistettua pekonia, munia ja herkkusienia, mikaan ei paranna alkavaa krapulaaparemmin kuin tarpeeksi rasvainen ja suolainen aamupala. Laiskottelemme Gavinkanssa uima-altaassa. Mina jaan nauttimaan auringosta, Gavin pitaa lahteatyonhakuun. Paiva meneekin kokonaan auringonoton merkeissa. Lainaan Simoninpyoraa illalla ja menen ulkoilmaelokuvateatteriin katsomaan Hero-leffan. Vahanerilaista katsella leffaa kansituolissa ulkosalla istuen, lepakoidenviuhahdellessa silloin talloin yli. | |
10.5 Pekoni-muna-paahtoleipa aamiainen maistuu erittain hyvalle pitkastapitkasta aikaa. Loikoilen altaalla, kehitan valokuvat ja poltan Simonin kuvatCD:lle. Illalla otetaan vahan olutta ja kaydaan katsomassa Darwinin yoelamaa.Backpackereiden ansiosta kaupungissa tapahtuu joka ilta jotain. | |
9.5 Paivan kalastuskohde on Shady Camp. Mary River - joessa on kohta,jossa suolainsen ja makean veden erottaa pieni koski ja joenylityspaikka. Vesivirtaa tasaisesti makean veden puolelta merelle pain mutta suolaisen puolenvedenpinta nousee ja laskee vuoroveden mukaan. Kalaa pitaisi tulla molemmiltapuolilta ja etenkin nousuveden aikaan. Aamupaiva menee rannalta jaylityspaikalta virveloidessa. Saan pitkasta aikaa kalaa, kaksi Tarpania, jotkasyotamme samassa paikassa kalaa karkkyville pelikaaneille. Vuokraammeiltapaivaksi veneen ja vihdoin alkaa kalaonni kaantya. Mina saan toisenbarramundini, noin 45 senttisen. Alimittaisena (raja on 55cm) paastamme sentakaisin. Myos Simon saa vihdoin barramundin ja on aarimaisen iloinensaaliistaan, joka myos paastetaan takaisin. Ohjaamme paatin jokeen laskevaakapeaa virtaa ylos ja nousemme kalastamaan virran penkalle. Paatti jaapaluumatkalla jumiin ja koemme pienta sydamentykytysta kun kahlaamme virrassavenetta tyontaen, koska olemme aikaisemmin bonganneet pari krokotiiliaymparistossa. Paasemme kuitenkin ilman suurempia kommelluksia takaisin jaajelemme takaksin Darwiniin. Ilmastoitu huone ja oikea patja tuntuu taasmukavalta. | |
8.5 Ajelemme auringonnousun aikaan kohti Mary River-jokea javenevuokraamoa. Saamme paivaksi kayttoomme Buster-tyyppisen paatin ja lahdemmeuittamaan vieheita ja katsomaan krokotiileja. Paiva kuluu veneillessa ylos jaalas joenpatkaa. Troolaamme ja virveloimma ja Simon onnistuu saamaan muutamankalan, muttei mitaan isoa. Bongaamme pari krokotiilia ja kymmenia eri lintuja,mm. paljon kurkia ja merikotkia ja paikallisen jabirun. Onneksi minulla onretkikeitin, pari purkkia papuja ja leipaa mukana, jaamme ne tasapuolisestilounasaikaan. Koko paiva ilman ruokaa olisi mennyt jo vahan liian rasittavaksi.Kalastuksen osalta minun paiva on heikko, ei nykyn nykya. Krokotiilien jamerikotkien bongaus ovat paivan kohokohdat. Yovymme samalla leirintaalueellakuin edellispaivana ja kyselemme lisaa vinkkeja paikallisilta. | |
7.5 Paivan suunnitelma on ajella aamupaivaksi takaisin Yellow Watersilleja viettaa iltapaiva Cahill's Crossingilla, jolloin osumme molempiin paikkoihinnousuveden aikaan. Virvelointi ja maisemien katselu on oikein rentouttavaapuuhaa vaikkei kala syokkaan. Cahill's Crossingilla todistamme kun nousuvesivaihtuu laskuvedeksi ja joen virtaus muuttaa suuntaa. Ajelemme uloskansallispuiston alueelta ja vietamme yon leirintaalueella Annaburrassa, jossakaymme uimassa ja melomassa lammella. Meille vakuutetaan ettei siella olekrokotiileja. Otamme pari olutta paikallisesssa Bark Inn Hut - pubissa jakyselemme kalastusvinkkeja paikallisilta. Paatamme vuokrata veneen huomiseksi. | |
6.5 Herailen ensimmaisena ja heratan Simonin jotta ehdimme aamukalaan.Menemme laheiselle lammelle, jossa pitaisi olla hyvin kalaa. Aamupaivan siinaheiteltyamme siirrymme joelle, jossa olimme edellisiltana. Tanaan ei olebarramundi syontituulella joten vaihdamme paikkaa. Iltapaiva kuluu laskuvedenaikaan Cahill's Crossingissa. Kakadun vesistoalue on voimakkaasti vuorovedenvaikutuksen alainen ja joet virtaavat sen mukaan ylos- tai alaspain. Laskuvedenaika on kuulemma huonompi aika kalastaa eika meilla tarppaakkaan. Vietamme yonhostellissa Jabirussa, kansallispuiston ainoassa kaupungintapaisessa. | |
5.5 Heraan 4.15 mennakseni Casinolle katsomaan 4.30 alkavaa ChampionsLeague ottelua. Ne ei loyda oikeaa kanavaa ja joudun odottelemaan 6.30 toiseltakanavalta alkavaa uusintaa. Kirjaudun ulos hostellista kello 10 ja siirranromuni Simonin autoon. Odottelemme kahteen asti iltapaivalla ennenkuin kolmasmukaan lahteva kaveri, Gav, myos englannista, paaseee toista. Ajelemmeiltakalaan Kakadun kansallispuistoon, Yellow Waters nimiseen paikkaan. Simon jaGav savat pari pienehkoa Zanderia, minulla kay uskomaton tuuri ja koukkuuntarraa noin metrinen barramundi. Barramundi on juuri se kala, jota ihmisettulevat tanne kalastamaan ja Simon haukkoo henkeaan. Laiturilla, jollakalastamme, on uskomattoman hieno nakyma auringonlaskuun ja paikalla onkourallinen turisteja ottamassa kuvia. Minahan joudun varsinaisen pommituksenkohteeksi saaliini kanssa, saksalaiset turistit rapsivat kuvia silmat pyoreinaja mina olen yhta hymya. Paatamme laskea kalan menemaan kun leirintaalueella eiole kunnon keittomahdollisuutta. Barramundi jaa siis maistamatta. Yovyn Gavinkanssa teltassa, Simon nukkuu farmariautossaan. | |
4.5 Ammuheratys on 6.25, Liverpool-Chelsea Champions league matsi alkaauusintana 6.30. Katselen sita Liverpoolista kotoisin olevan kaverin kanssa. Hanon niin hermostunut ettei valilla voi katsoa. Kehumme yhteen aaneen SamiHyypiaa. Tavattuani brittikaveri Simonin, jonka kanssa lahden kalaan,istuskelen vahan aikaa hostellin porealtaassa ja lueskelen kirjaarusketusrajoja tasoitellen. Menen paivanokosille viiden aikaan ja heraan vastaseuraavana aamuna. | |
3.5 Olemme perilla Darwinissa puolenpaivan jalkeen. Road-trip halkiAustralian kesti tasan kaksi viikkoa ja paljon kerettiin nahda matkalla. Onmukava olla taas sivistyksen parissa isossa kaupungissa ja nahda uusia naamoja.Loppupaiva kuluu kaupunkia ihmetellessa ja rentoutuessa. Loydanbackpacker-paikan seinalta imoituksen, jossa brittikaveri etsii seuraakalareissulle Kakaduun. Soitan hanelle samantien ja sovimme lahtevamme matkaantorstaina. Alkuperainen suunnitelma oli lahtea Kakadun kansallispuistoonhollantilaispoikien kanssa mutta he haluavat myyda autonsa heti, joten minullakavi tuuri etta loysin itselleni vaihtoehtoisen tavan nahda Kakadu. | |
2.5 Viemme aamulla Gavin takaisin tukikohtaan, ja han kopioi kaikkienmelontakuvat yhdelle CD:lle. Saan myos hanen Tasmanian vaellusreissullaottamansa kuvat. Ajalle Litchfieldin kansallispuistoon, jossa paivan ohjelmassaon vesiputouksissa ja kivialtaissa uintia. Kaikki olemme niin vasyneita etteijuuri muuta olisi jaksanutkaan. Leiriydymme Wangi-falls vesiputeouksenkupeeseen. Tulee ihan kotoinen olo kun tuhannet hyttyset kiusaavat meitaleirinuotiolla. | |
1.5 Melomme alavirtaan ja laskettelemme alas koskia ja Gavin kanssauimme yhden virtapaikan lapi pariin kertaan. Aivan mahtavan hauskaa puuhaa.Joudumme auttamaan poikia parin kertaan ja nauramme heidan sahlailylleen.Jessin tavarat ovat kastuneet, passi, kamera, puhelin ja kaikki. Han saa rahattakaisin kanoottivuokrasta, koska hanen vedenpitava sailionsa ei ollut ihanvedenpitava. Illastamme nelistaan leirintaalueella ja rupattelemme iltamyohaan. | |
© Arto Laukka arto.laukka(at)iki.fi+358 400 983938 | |